Tänään olisi Edlan synttärit, jos Edla olisi vielä menossa mukana. Se voisi hyvinkin olla, koska täyttäsi nyt 14 vuotta. Pienelle sekarotuiselle 14 vuotta ei olisi yhtään mahdoton saavutus.
Jotenkin sattumaako, että aamulla ensimmäinen kappale jonka Spotify mulle päätti valikoida oli Edlan laulu, Snow Patrolin Run, ikäänkuin muistuttaakseen etten unohda tärkeää päivää. Se laulu aiheuttaa mulle vieläkin vaikeuksia pitää itseni kasassa, mutta en tiedä johtuuko se siitä että se muistuttaisi Edlasta, vai siitä että olen ehdollistunut suremiseen kuullessani kappaleen. Nimittäin ei mulle tule nykyisin enää suru kun mä ajattelen Edlaa, ennemminkin sellainen haikean iloinen olo. Se on vaan se kappale, jota kuunnellessa mä olen itkenyt Edlaa niin paljon etten enää voi muuta, vähän niinkuin Pavlovin koirilla kuullessaan ruokakellon.
Mä lähdin tänään ajoissa töistä ja käytiin pitkällä metsävaelluksella. Yoda sai juosta irti ja mä tutkiskelin luonnon ihmeitä. Oltiin ulkona reilu kolme tuntia kunnes oli pakko lähteä kotiin että ehdin omiin harkkoihin. Edla olis tykännyt olla mukana. Sehän oli nuorempana ihan paatunut kaupunkilaiskoira joka ei suostunut likaiseen metsään jalallaan astumaan, ellen mennyt edeltä niin pitkälle että sen henkinen napanuora pakotti sen metsään. Mutta vanhemmiten sitten kun muutettiin maalle, se oppikin ihan hyväksi metsäkoiraksi ja joskus eksyi jopa ulos poluilta.
Alla vielä Edlasta skannattu kuva, näin merkkipäivän kunniaksi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti