Hupsis!

Pihliksen pikku ankkalammessa oli niin paljon siitepölyä, että lampi oli kauttaaltaan vihreä. Sorsien uidessa, perään jäi metrinen vana.

Yoda varmaan ajatteli, että hei nyt noi paistit saa helpolla, kun lampikin on kuivunut! Se hyppäsi kovasti haukkuen veteen kokien pienen järkytyksen kun pinta ei ollutkaan nurmikkoa. :) Ei tuota höpsöä ainakaan liialla järjellä ole pilattu. Siis tämähän oli ainakin viides täysin vastaava tapahtuma.

Metsävalheita

Tiesittekö että hirvikärpäset tarttuu kiinni ihmisten päänahkoihin ja kainaloihin ja munii ihon alle munia josta purkautuu miljoonia pikku hirvikärpäsiä? En mäkään, eikä se ole totta, mut jotenkin mut saatiin uskomaan siihen ja sit musta tuntu koko loppuillan että mun vaatteiden alla on ötököitä ja ihon alla munia.

Entä tiesittekö, että naarashirvet on tosi agressiivisia ihmisiä kohtaan - varsinkin näin syksyllä kun niillä on vasoja? Mä kanssa luulin että ne on ihan vaarattomia, saaliseläimiä ja silleen, ei en ihmisen päälle käy, eikä ne nyt ainakaan syksyllä vasojaan vahdi enempi kun keväällä. Mut sit mulle tuli mielikuva siitä et jättikokonen hirviperhe juoksee kohti ja mitä siinä voi sit tehdä muuta kuin tallautua kuoliaaksi?

Se on kumma kun pitää käyttää hyväkseen ihmisen hyväuskoisuutta silloin kun ollaan metsässä jossa ei ole kännykkäverkkoa niin että voisi googlettaa asioiden oikean laidan. Ja kai sitä nyt haluaisi uskoa että maalla ikänsä asunut tyyppi tietää näistä luonto-asioista enempi kun minä kaupunkilaisena. Välillä musta tuntuu et mä oon vähän turhankin naiivi ihminen.

No ei se mitään, käytiin eilen kävelyllä Nuuksion kansallispuiston alueella ja selvittiin hengissä tappajavillieläimistä huolimatta. Yodalla oli superhauskaa ja se jopa totteli luoksetulokäskyjä ja muutenkin pysytteli siinä ihan näköpiirissä. Illalla se oli jotenkin oudon vaisu, ehkä sen energiat oli kuluneet viikonlopun riehumisissa Laurin ja kumppaneiden luona ja sen jälkeen vielä parin tunnin samoaminen metsässä, puolet ajasta polkujen ulkopuolella.

Vuoroin vieraissa

Ollaan Yodan kanssa Nurmijärvellä koiranhoitohommissa. Mun oli tarkoitus ottaa uusia kuvia karvakasoista kanssa, mut nykyiseen tapaan unohdin kotoa lähtiessä koko kameran olemassaolon. Mun kuvausinspikset meni hautaan Gizmon mukana ja vaikka mä olen niitä yrittänyt herätellä, niin ei vaan tunnu onnistuvan.

Yoda on paljon rauhallisemmin kuin yleensä täällä. Se ei koko ajan kiusaa Lauria, ehkä se on oppinut rauhoittumaan sen viikon aikana kun se oli täällä hoidossa kun käytiin Kreikassa. Se kyllä menee Timon syliin makaamaan ja murisee Laurille sieltä niin että Lauri ei voi vastustaa kiusausta tulla puremaan ja sitten ne riehuu siinä sylissä. Tosi kiva. Mutta hermoja ei olla menetetty puolin tai toisin vielä kertaakaan, ehkä Laurinkin kaikkein suurin uhma-ikä on jo ohi.

Kennelliiton lasku tuli muuten eilen. Pitää muistaa maksaa se asap niin saadaan Yodan lonkkatulokset yms. näkyviin koiranettiin. Sain myöskin selville, että vaikka en olekaan kennelliiton jäsen, joten en pääse omakoirasivuille, saisi Gizmon kuolinsyyn ja päivämäärän koiranettiin näkyviin lähettämällä kennelliitolle sähköpostia. Täytyy vielä selvittää mihin niistä monista sähköpostiosoitteista niin kai sekin on aina rodun kannalta hyvä tieto olla ylhäällä.

Vieraita

On se kiva kun käy vieraita. Kutsuin tätini perheineen (mies + 3 koiraa) käymään, toivat mukanaan peräkärryn ja sain tarpeettomat parvekkeella varastossa olleet huonekalut vietyä kierrätykseen. Tästä olikin suuri apu, mulla on ollut parveke käytännössä käyttökelvottomana koko kesän, eikä se oikeen soveltunut taloyhtiönkään määräykseen jonka mukaan parvekkeen on oltava siisti jotta koko talon yleisilme on hyvä.

Ensimmäinen uhri oli meritähti, jonka toin Teneriffalta keväällä. Miinan mielestä se oli ihana herkku ja siirsin sen ikkunalaudalle turvaan. Ikkunalauta ei kuitenkaan ollut tarpeeksi korkealla ja jossain vaiheessa se oli päätynyt takaisin maisteluun. No ei se vielä mitään, nyt se kuvaa merielämän karuutta kaikkine vaaroineen paremmin. Pientä kärhämää meinasi koirien välille tulla Yodan luista, jotka unohtui kun lelukoppa siirrettiin parvekkeelle karvalasten ulottumattomiin.

Seuraava uhri oli pöytätuuletin, jonka läpi yritettiin kävellä ja se meni osiin. Todennäköisesti sen saa vielä korjattua, en kokeillut toimiiko se vielä. Jos ei toimi niin olenkin pitkään haaveillut Dysonin mallista ja mielestäni on oikeus ja kohtuus että koska tätini koira rikkoi edellisen, on hänen hommansa korvata tällaisella uudella... ;)

Tuulettimen jälkeen jossain vaiheessa iltaa huomattiin, että joku (Lauri) oli merkannut mun rahin. Eli pääliset pesuun ja koira tarkkailuun. Onneksi siinä Rahissa on kaikki pääliset pestäviä, ikävämpi olisi jos olis ruikkinut mun sohvaan. Loppuilta jatkuikin sitten ihan sovulla ja ilman suurempia välikohtauksia. Mun valkoinen sohva on täynnä mustaa tanskandogginkarvaa, ehkä valkoinen ei olisi the väri jos mullakin olisi isompia tai paljon karvaavia koiria. Ihanaa omistaa kääpiösnautseri!

Tänään aamulla huomasin että myös sängyn kulmaan oli yritetty merkata. Sänkyyn ei oltu ylletty, mutta maassa oli kuivunut kusiläntti. Kävin koko talon läpi lisäylläreiden varalta, muttei onneksi löytynyt. Tämän siitä saa kun koittaa sosiaalistua sukulaisten kanssa! Mukava ilta kuitenkin oli ja Yoda oli loppuillasta täysin poikki, joten olin vielä niin hullu että kutsuin uudestaan joskus viettämään leffailtaa. Ei sitä ihminen kerrasta opi!

Kovakalloinen jästipää

Mun koirallani on maailman paksuin kallo. Sen voi todistaa parillakin eri tavalla.

Eilen oltiin lenkillä Yodan yhden koirakaverin kanssa. Myllypuroon on rakennettu (jo vuosia sitten) semoinen uusi pyöreä mäki, varmaankin raivausjätteestä, kun vanhan kaatopaikan päälle rakennetut talot purettiin. Siinä oli ennen metsää mutta nyt on aivan mahtava koiranjuoksutuspelto. Näkyvyyttä on hyvin, ei lähes koskaan ketään muita paikalla ja se hieno mäki jossa koirat saa hyvin treeniä juostessa. Heinikko on normaalisti joiltain paikoin turhan pitkää pienille, mutta nyt on satanut niin rankasti että kaikki on laossa.

Yoda ja kaverinsa Biksu saivat juosta pellolla irti. Yoda rakastaa kun joku muu juoksee karkuun ja saa itse jahdata. Biksu olisi halunnut välillä painiakin, bulldoggityyliin, mutta Yodan mielestä juokseminen on kivempaa. En mä yhtään ihmettele, koska vaikka ranskanbulla on korkeudeltaan suurinpiirtein sama kuin kääpiösnautseri, niin elopainoa tälläkin yksilöllä on Yodaan verrattuna tuplasti. Juostessaan ei aina voi katsoa eteensä ja tällä kertaa jäin itse alle kun herra kääpiösnautseri törmäsi suoraan mun jalkaan. Yoda ei tuntunut edes huomaavan mitään, sillä oli hauskaa. Iltaan mennessä mun jalkaan oli ilmestynyt 10cm halkaisijaltaan oleva sinertävänpunainen mustelma. Jes.

Muutama päivä sitten opetin Yodalle peruuttamista. Yodalla on tyyli että sen pitää kokoajan nostella etukoipiaan ilmaan tehdessään suurinpiirtein mitä vaan. Ne on niin kevyet että niitä on lähes mahdoton pitää tukevasti maanpinnalla. Peruuttaminenkin sitten muuntautui takajalkojen painolla taaksepäin hyppimiseksi, mutta ei se mitään. Vahvistin sitten sitä, koska oli aika hauskan näköinen peruutus.

Toistoja me oltiin tehty jo ehkä 20, kun Yoda päättikin että se kierähtää mieluummin peruttaen ympäri kuin peruuttaisi suoraan. Tästä en vahvistanut, joten jätkä lopetti kaiken. Se ei voinut enää tehdä muuta kuin istua (orava-asennossa) ja tuijottaa. Sillä on aika vahva katsekontakti ja jos se on yhtään epävarma mitä sen pitää tehdä, se tyytyy pitämään katsekontaktia liikkumatta niin pitkään kunnes saa namia. Namia se ei tästä tosin saa, mutta voi aina yrittää... Koitin sitten helpottaa ja aloittaa harjoittelun ihan alusta, kävelemällä koiraa kohti ja "pakottamalla" peruuttamaan. Ei auttanut, olisin saanut kävellä jätkän yli koska se oli nyt päättänyt istua hievahtamatta katsekontaktissa.

Tämä on esimerkki erittäin tyypillisestä tilanteesta. Kaiken järjen mukaanhan sen pitäisi yrittää uudelleen epäonnistuneen kerran jälkeen, mutta se unohtaa heti kaiken kun tulee pienikin keskeytys. Eilen se taas osasi peruuttaa, muisti yhtäkkiä mitä mä siltä halusin. Pidettiin niin lyhyt harjoitteluhetki ettei se ehtisi tehdä virheitä. Ehkä se joskus oppii, mun oma puupää. :)

Autokoira

Yoda on jo tottunut autoilemaan, vaikka nuorempana inhosi eikä osannut yhtään pysyä nahoissaan autoreissuilla. Ei vaikka aika usein kuljettiin. Nykyisin se on huomannut ilmastoinnin ihanat puolet ja tykkää mennä jalkotilaan vilvoittelemaan ja nukkumaan. Parasta on silti, kun välillä hitaissa nopeuksissa saa luvan laittaa pään ulos ikkunasta ja haistella kaupungin tuoksuja.

Käytiin neloskoristen Supra-autojen tapaamisessa ja Hötky poseerasi autorivien edessä. Oikeasti Yodaa ei niin kauheasti autot kiinnostanut, mutta kun oli makkaranpaiston vuoro, niin alkoi sekin reissu muuttua parempaan suuntaan. :)

Yoda on kyllä aivan ihana kun se on niin kiltti. Sitä voi pitää irti lähestulkoon missä vaan ja sen kanssa voi mennä minne vaan, ei se karkaa tai tee muuten pahojaan.

Tänään käytiin sitten Viikin Ahmassa tutkimassa Yodan polvet ja kuvaamassa kyynärät ja lonkat. Ihan vain mun oman mielenterveyden vuoksi, kun musta on tullut ihan ylisuojeleva jätkää kohtaan Gizmon jälkeen. Ajattelin et jos sillä on jotain vikaa jossain, niin sitten ainakin tietää ajoissa ja voi aloittaa tarvittavat toimenpiteet mielummin liian aikaisin kuin liian myöhään. Yodahan kävelee vähän kauhoen etujalkoja ja sillä on muutenkin vinot etujalat ja vähän takajalatkin.

Polvet ja kyynärät näytti 0/0 ja lonkista tulee kennelliitossa käynnin jälkeen todennäköisesti A/B tai B/B. Hyviltä näyttivät. Kuvien jälkeen kun Yotsku oli viellä unessa, käytiin läpi kaikki nivelet ja luuston liikeradat ja tutkittiin selkä, jotta saataisiin selville mistä johtuu etujalkojen kauhonta. Vähän löysyyttä oli olkanivelen nivelkapselissa ja lapaluiden yläosassa joten eläinlääkäri halusi vielä kuvata myös selän. Kuvissa ei kuitenkaan näkynyt mitään ja jätkä todettiin kaikin puolin luustoltaan ja niveliltään terveeksi. Nyt uskaltaa hysteerinenkin omistaja käydä pyörälenkeillä ja hyppimässä kivien päälle, kun ei pitäsi koiran ainakaan käsiin hajota.

Sienikoira

Löydettiin tänään lenkillä kanttarelleja. Meidän metsästä on ennenkin löytynyt, mutta ei tuolta päin jossa nyt käytiin. Koitin opettaa Yodalle ilmoittamaan missä niitä on, niinkuin olen joskus aiemminkin tehnyt, mutta ei se oikein tunnu ymmärtävän mistä perimmillään on kyse. Kyllä se ilmoittaa, jos se niitä näkee, muttei se ala haistelemalla etsimään. Eli ehkei siitä ole sienikoiraksi, tai sitten se tarvii vielä paljon koulutusta tai ehkä paremman kouluttajan. :)

Uusi panta

Yoda sai Kreikasta tuliaisiksi uuden kaulapannan. Paikallinen nahkaseppä valmisti meille pannan toiveiden mukaan odotellessa, vaikka koittikin kovasti suostutella ohuempaan malliin. Pannasta tuli juuri sopivan kokoinen ja Yodallekin se tuntui mukavalta vaikka painaakin vähän enempi kun meidän vanhat kangaspannat.