Mun koirallani on maailman paksuin kallo. Sen voi todistaa parillakin eri tavalla.
Eilen oltiin lenkillä Yodan yhden koirakaverin kanssa. Myllypuroon on rakennettu (jo vuosia sitten) semoinen uusi pyöreä mäki, varmaankin raivausjätteestä, kun vanhan kaatopaikan päälle rakennetut talot purettiin. Siinä oli ennen metsää mutta nyt on aivan mahtava koiranjuoksutuspelto. Näkyvyyttä on hyvin, ei lähes koskaan ketään muita paikalla ja se hieno mäki jossa koirat saa hyvin treeniä juostessa. Heinikko on normaalisti joiltain paikoin turhan pitkää pienille, mutta nyt on satanut niin rankasti että kaikki on laossa.
Yoda ja kaverinsa Biksu saivat juosta pellolla irti. Yoda rakastaa kun joku muu juoksee karkuun ja saa itse jahdata. Biksu olisi halunnut välillä painiakin, bulldoggityyliin, mutta Yodan mielestä juokseminen on kivempaa. En mä yhtään ihmettele, koska vaikka ranskanbulla on korkeudeltaan suurinpiirtein sama kuin kääpiösnautseri, niin elopainoa tälläkin yksilöllä on Yodaan verrattuna tuplasti. Juostessaan ei aina voi katsoa eteensä ja tällä kertaa jäin itse alle kun herra kääpiösnautseri törmäsi suoraan mun jalkaan. Yoda ei tuntunut edes huomaavan mitään, sillä oli hauskaa. Iltaan mennessä mun jalkaan oli ilmestynyt 10cm halkaisijaltaan oleva sinertävänpunainen mustelma. Jes.
Muutama päivä sitten opetin Yodalle peruuttamista. Yodalla on tyyli että sen pitää kokoajan nostella etukoipiaan ilmaan tehdessään suurinpiirtein mitä vaan. Ne on niin kevyet että niitä on lähes mahdoton pitää tukevasti maanpinnalla. Peruuttaminenkin sitten muuntautui takajalkojen painolla taaksepäin hyppimiseksi, mutta ei se mitään. Vahvistin sitten sitä, koska oli aika hauskan näköinen peruutus.
Toistoja me oltiin tehty jo ehkä 20, kun Yoda päättikin että se kierähtää mieluummin peruttaen ympäri kuin peruuttaisi suoraan. Tästä en vahvistanut, joten jätkä lopetti kaiken. Se ei voinut enää tehdä muuta kuin istua (orava-asennossa) ja tuijottaa. Sillä on aika vahva katsekontakti ja jos se on yhtään epävarma mitä sen pitää tehdä, se tyytyy pitämään katsekontaktia liikkumatta niin pitkään kunnes saa namia. Namia se ei tästä tosin saa, mutta voi aina yrittää... Koitin sitten helpottaa ja aloittaa harjoittelun ihan alusta, kävelemällä koiraa kohti ja "pakottamalla" peruuttamaan. Ei auttanut, olisin saanut kävellä jätkän yli koska se oli nyt päättänyt istua hievahtamatta katsekontaktissa.
Tämä on esimerkki erittäin tyypillisestä tilanteesta. Kaiken järjen mukaanhan sen pitäisi yrittää uudelleen epäonnistuneen kerran jälkeen, mutta se unohtaa heti kaiken kun tulee pienikin keskeytys. Eilen se taas osasi peruuttaa, muisti yhtäkkiä mitä mä siltä halusin. Pidettiin niin lyhyt harjoitteluhetki ettei se ehtisi tehdä virheitä. Ehkä se joskus oppii, mun oma puupää. :)
Eilen oltiin lenkillä Yodan yhden koirakaverin kanssa. Myllypuroon on rakennettu (jo vuosia sitten) semoinen uusi pyöreä mäki, varmaankin raivausjätteestä, kun vanhan kaatopaikan päälle rakennetut talot purettiin. Siinä oli ennen metsää mutta nyt on aivan mahtava koiranjuoksutuspelto. Näkyvyyttä on hyvin, ei lähes koskaan ketään muita paikalla ja se hieno mäki jossa koirat saa hyvin treeniä juostessa. Heinikko on normaalisti joiltain paikoin turhan pitkää pienille, mutta nyt on satanut niin rankasti että kaikki on laossa.
Yoda ja kaverinsa Biksu saivat juosta pellolla irti. Yoda rakastaa kun joku muu juoksee karkuun ja saa itse jahdata. Biksu olisi halunnut välillä painiakin, bulldoggityyliin, mutta Yodan mielestä juokseminen on kivempaa. En mä yhtään ihmettele, koska vaikka ranskanbulla on korkeudeltaan suurinpiirtein sama kuin kääpiösnautseri, niin elopainoa tälläkin yksilöllä on Yodaan verrattuna tuplasti. Juostessaan ei aina voi katsoa eteensä ja tällä kertaa jäin itse alle kun herra kääpiösnautseri törmäsi suoraan mun jalkaan. Yoda ei tuntunut edes huomaavan mitään, sillä oli hauskaa. Iltaan mennessä mun jalkaan oli ilmestynyt 10cm halkaisijaltaan oleva sinertävänpunainen mustelma. Jes.
Muutama päivä sitten opetin Yodalle peruuttamista. Yodalla on tyyli että sen pitää kokoajan nostella etukoipiaan ilmaan tehdessään suurinpiirtein mitä vaan. Ne on niin kevyet että niitä on lähes mahdoton pitää tukevasti maanpinnalla. Peruuttaminenkin sitten muuntautui takajalkojen painolla taaksepäin hyppimiseksi, mutta ei se mitään. Vahvistin sitten sitä, koska oli aika hauskan näköinen peruutus.
Toistoja me oltiin tehty jo ehkä 20, kun Yoda päättikin että se kierähtää mieluummin peruttaen ympäri kuin peruuttaisi suoraan. Tästä en vahvistanut, joten jätkä lopetti kaiken. Se ei voinut enää tehdä muuta kuin istua (orava-asennossa) ja tuijottaa. Sillä on aika vahva katsekontakti ja jos se on yhtään epävarma mitä sen pitää tehdä, se tyytyy pitämään katsekontaktia liikkumatta niin pitkään kunnes saa namia. Namia se ei tästä tosin saa, mutta voi aina yrittää... Koitin sitten helpottaa ja aloittaa harjoittelun ihan alusta, kävelemällä koiraa kohti ja "pakottamalla" peruuttamaan. Ei auttanut, olisin saanut kävellä jätkän yli koska se oli nyt päättänyt istua hievahtamatta katsekontaktissa.
Tämä on esimerkki erittäin tyypillisestä tilanteesta. Kaiken järjen mukaanhan sen pitäisi yrittää uudelleen epäonnistuneen kerran jälkeen, mutta se unohtaa heti kaiken kun tulee pienikin keskeytys. Eilen se taas osasi peruuttaa, muisti yhtäkkiä mitä mä siltä halusin. Pidettiin niin lyhyt harjoitteluhetki ettei se ehtisi tehdä virheitä. Ehkä se joskus oppii, mun oma puupää. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti