Yoda on isojen poikien leirillä vanhempien luona, me Gizmon kanssa odotellaan kotona ja surraan kun on niin yksinäistä. Korjaus Gizmo ei sure vaan nauttii saadessaan vihdoin jakamattoman huomion itseensä aina kun haluaa. Alkaa taas palautua mieleen minkä takia olis niin kiva kun Gizmo olis leikattu ja sit ei tarveis ikinä olla erossa siitä pienestä halirutiapinasta. Gizmokaan ei yhtään auta murraamalla mulle jos meinaan halata sitä mun eroahdistukseen.
Gizmo on kuitenkin ollut niin hienosti kotona vaikka onkin ollut ihan täysin yksin pitkästä aikaa, tai oikeastaan ensimmäistä kertaa tässä asunnossa. Ja ulkona ei tarvi välittää toisista koirista mitään kun ollaan vaan me kaks. Itseasiassa ihan rapun edustaa lukuun ottamatta Gizmo on ollut kaikki lenkit irti remmistä nyt, vaikka ollaan toisia koiria nähtykin, ei olla niitten luokse menty. Elämä on aika rauhallista ja helppoa. Silti must tuntuu ihan hirmu pahalta kun se kaiken actionin aiheuttaja on poissa. Nää viikot sais mennä nopeemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti